lauantai, 31. joulukuuta 2011

Hätä keinot keksii

Koululaiselle oli tälle viikolle kutsu koulukaverin synttäreille. Koululainen itse kotiutui mummolakierrokselta vasta saman päivän aamuna, joten lahjan hankinta jäi koko lailla äidin vastuulle. Ajattelin neuloa vihainen lintu-henkiset lapaset, mutta niistäpä tuli sitten liian pienet. Otin kyllä mallia joistain koululaisen lapasista, mutta olivat vissiin parin vuoden takaa eivätkä enää aktiivikäytössä, vaikka laatikossa vielä olivatkin. Koululainen totesi, että eihän tässä mitään hätää, että "teet äiti vaan toiset isommat". Jep, juhlien alkuun 3 tuntia ja siinä ajassa pitäisi vielä syödä ja kävellä koko köörin kanssa 2,5 km juhliin. 
Kaivoin esiin helmeilytarpeet ja askartelin pika pikaa kaulakorun ja rannerenkaan ja ne pistettiin sitten pakettiin. Totesin, että pitäisi askarrella jotain pieniä juttuja valmiiksi lahjajemmaan, että sitten voisi tarpeen tullen vaan kaivaa esiin ja pistää pakettiin. 
Nämä valmistuivat jo ennen joulua, mutta nyt vasta muistin kuvata. Eli tein koululaisellekin tennarisukat. Keltainen lanka on Lennunpajan Raahe-lankaa ja oli kyllä tosi mukavan tuntuisa neuloa. Suosittelen. Ja väri on ihana. 
Tässä kohtaa toivottelen kaikille hyviä vuoden viimeisiä hetkiä! Palailen paremmalla ajalla menneen vuoden katsauksen merkeissä.

0 kommenttia: